Mun taustani ja tarinani

suomalainen

Mä olen asunut ulkomailla yli yhdeksän vuotta. Me muutettiin pois Suomesta vuonna 2005 Ruotsiin, kun olin 12-vuotias. Oikeastaan siis koko ”nuoruus” on kulunut ulkomailla asuessa, ja se on tottakai vaikuttanut paljon siihen, millainen mun identiteetti on ja mun kokemukseen suomalaisuudesta ja Suomesta.

Mun isänmaallisuus heräsi siinä vaiheessa kun muutettiin ensimmäisen kerran pois Suomesta. Varmaan tuo on aika yleistä, suomalaisena Suomessa asuessa kun omaa kansallisidentiteettiä ei tarvitse juuri pohtia. koska kaikki muutkin jakavat saman kansallisuuden, mutta sitten kun muuttaa ulkomaille, erottuukin sillä joukosta. Täytyy pohtia, minkälainen se oma suhde siihen kotimaahan on.

Näiden kymmenen vuoden aikana on koettu niin se ”Suomi on maanpäällinen paratiisi” -vaihe kuin ”en ikinä haluu muuttaa sinne” -vaihekin. Ruotsissa asuessani Suomi oli mun mielestä kaikessa maailman paras. Tää johtui varmasti suurimmaksi osaksi siitä, että kun Suomessa kävi vain lomilla, ei nähnyt yhtään niitä nurjia puolia. Suomessa oli hemmottelevat isovanhemmat, aina mukavaa tekemistä ja siellä ei tarvinnut huolehtia koulusta. Osittain tuo varmasti johtui myös siitä, että lapsena sitä ei hahmota kokonaisuuksia niin selkeästi, ja aikuisten maailman huonot puolet eivät juurikaan kosketa.

”En ikinä halua muuttaa Suomeen” -vaihe on mulla ollut paljon lievempi kuin tuo kovin fanaattinen ”Suomi on paras!” -vaihe. Ehkä ennemminkin oon ollut niin ihastunut siihen uuteen asuinmaahan kuin inhonnut Suomea. Tällä hetkellä mulla on tosi vahvasti sellainen olo, että rakastan asua täällä Australiassa ja tää tuntuu oikealta paikalta, mutta samalla on vieläkin vahvemmin päällä fiilis siitä, että on mun aikani muuttaa takaisiin Suomeen. Tutustua siihen omaan kotimaahani oikeasti, arkeen Suomessa nyt aikuisena.

mökillä

Suomalaisuudessa arvostan eniten rehtiyttä. Jos suomalainen sanoo, jotain, niin sitä myös tarkoitetaan aidosti. Täällä Australiassa on tosi tavallista, että heti ensitapaamisilla jutellaan paljon, ollaan ystävällisiä, kutsutaan kylään ja käyttäydytään niin kuin oltaisiin parhaat ystävät. Kuitenkin kaikki tuollaiset on vain kohteliaita korulauseita joita ei todellisuudessa tarkoiteta. Suomessa taas ollaan kyllä kohteliaita, mutta ei pyydetä kylään tai ehdoteta kahvittelua ellei sitä todella tarkoiteta.

Kaipaan Suomesta eniten tietysti läheisiä, sukulaisia ja ystäviä. Olisi ihanaa nähdä poikaystävää päivittäin eikä puolen vuoden välein. Olisi kivaa käydä kahvilla ja vierailla ystävien luona skypetyksen ja netissä juttelun sijaan. Olisi upeaa voida käydä isovanhemmilla kylässä useammin. Näiden lisäksi kaipaan Suomesta vaihtuvia vuodenaikoja. Syksyn ruskaa, talven lumia, kevään vihreyttä ja kesän valoisia öitä. Suomesta on ikävä myös niin paljon erilaisia ruokia: lihapullia, karjalanpiirakoita, suomalaisia karkkeja… tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin.

Näiden kaikkien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen koen edelleen olevani suomalainen. En kuitenkaan sataprosenttisesti. Mä olen osittain myös australialainen, ja vaikka en sinällään koe olevani yhtään ruotsalainen, amerikkalainen tai brittiläinen, niin jokainen maa jossa oon asunut on silti jättänyt jälkensä muhun. Jokaisessa maassa oon nähnyt sekä niitä hyviä että huonoja puolia. Oppinut arvostamaan Suomea ihan eri tavoin. Olemaan ylpeä suomalaisista juuristani.

Tiiän että teitä ulkomailla asuvia tai asuneita löytyy myös lukijoista. Millaiseksi te ootte kokeneet ulkomailla asumisen? Onko se muuttanut teidän kansallisidentiteettiä? Ja toki ihan Suomessakin asuvat, millaiseksi te koette suomalaisuuden?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *